maanantai 19. syyskuuta 2011

Lukiolaisen opintotuki on huono läppä



Hallitusohjelmaan on kirjattu opintotuen sitominen indeksiin vuodesta 2014 alkaen. Tuon vuoden jälkeen ei enää inflaation peikko pääse järsimään opiskelijoiden ostovoimaa. Vuoteen 2014 mennessä inflaatio ehtii kuitenkin vaikuttaa ostovoiman pienenemiseen reilusti. Mutta saatiinpa ainakin opiskelijaliike hiljaiseksi.

Epäselvyyksiä?
Lukiolaisten opintotukeen ei luvattu korotuksia, vaan sen epäkohtia luvataan selvittää. ”Selvittää”?

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä, että löytää suurimmat ongelmat lukiolaisen opintotuessa: Lukiolaisen opintotuki on korkeimmillaan, kun opiskelija on: a) yli 18-vuotias b) asuu yksin ja c)hänen vanhempansa eivät satu tienaamaan liikaa. Mikäli jokin yllämainituista kohdista ei täyty, lähtee opintotuen määrä laskuun. Korkeimmillaankin opintotuki on 248 euroa kuukaudessa(vastaava korkea-asteen opiskelijalla on 298 euroa). Näin helppoa tämä oli selvittää.

Koska parannuksia opintotukeen lukio-opinnoissa ei näy hetkeen tulevan, esittelen teille rakkaat lukiolaiset muutamia varmoiksi todettuja varainhankintakeinoja. Seuraavassa lyhyt esittely.

Öissä töissä
Tee työtä, jolla on tarkoitus. Telemarkkinointifirmat ja pikaruokaketjut ottavat myös lukiolaisia töihin. Työskentely opiskelujen ohessa testaa sisukkuutta, eikä sovellu mukavuudenhaluisimmille. ”Kyllä sillon minun nuoruudessani tehtiin koulun lisäksi työt ja elätettiin viisitoistahenkinen perhe kaiken muun lisäksi.” (Tilastokeskuksen mukaan noin 33% täysi-ikäisistä lukiolaisista tekee töitä opiskelujensa ohella)

Vippaa itsesi huipulle
Kyllästyttääkö perinteinen viikkoraha? Eikö työskentely kahdeksantuntisen koulupäivän jälkeen hesen kassalla lämmitäkään mieltä riittävästi? Ei huolta, sillä credit24/7 tarjoaa apua lukiolaisen arkipäivän tarpeisiin! Pikavipillä hoituu kätevästi niin lukiokirjojen osto kuin välituntikarkkien hankinta. Tekstari iskän piikkiin ja tilillä on kohta 50-2500 euroa käypää rahaa! Ei huolta huomisesta, lainallahan ne jenkeissäkin elää! (Suomen Asiakastiedon mukaan pikavippien yleistyttyä nuorten maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet kahden viime vuoden aikana 80%)

Liitto opinto-onneen
Mikäli haluat vähän vaivaa, paljon mukavuuksia ja pikalainojen riskit eivät ole lähellä sydäntä, on vaihtoehtona asettuminen aloilleen jo lukioaikana. Penkkareiden ja wanhojen käydessä tylsiksi, on Abihäiden viettäminen opintotuen kasvattamiseksi kaunis ja helppo tapa parantaa toimeentuloaan! Miehen tai naisen kanssa, ei sillä niin väliksi, sillä onhan toimeentulo tärkeintä! (Vanhempien tulojen vaikutusta täysi-ikäisen lukiolaisen opintotukeen ei huomioida, jos lukiolainen on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa)

Ylläolevat esimerkit kertovat osaltaan lukiolaisen opintotuen tuottamista ongelmista. Määrä ja määräytymisperusteet on jätetty korjaamatta jopa silloin, kun korkea-asteen opiskelijoiden opintotukeen on tehty parannuksia. 19-vuotias lukiolainen on tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa korkea-asteella opiskelevaan ikätoveriinsa nähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti