Tulevaisuuden työelämä lukiolaisen silmin?

Isovanhempieni näkemykset omasta työelämästään eivät juuri poikkea siitä, miten vanhempani näkevät oman työuransa. Heille tärkeää on ollut säännöllinen työrytmi ja pitkän turvatun uran luominen yhdessä työpaikassa – toisin sanoen kaikkea muuta kuin mitä itse odotan työelämältä. 

Pohja koulutuksesta

Lukioni juuri päättäneenä minulle tärkeää on päästä kiinni jatko-opinnoista. Jatko-opinnot luovat pohjan, jolta on hyvä ponnistaa. Opiskeleminen ei kuitenkaan tarkoita eristäytymistä työelämästä: opintojen ohessa voi jaksamisensa mukaan työskennellä tai jopa pyörittää pienimuotoista yritystoimintaa. Työelämän alkamisajankohtaa onkin mielestäni vaikea määrittää. Minulla se alkoi kesätöissä 14-vuotiaana, kasiluokalla. 

Kierto alkaa!

Lukion jälkeisten jatko-opintojen jälkeen siirrytään kokopäiväiseksi työelämän jäseneksi. Onnekas ja lahjakas työllistyy välittömästi esimerkiksi julkiselle puolelle. Työpaikka ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu, vaan vaatii täydennyskoulutusta ja haasteiden loputtua on aika siirtyä seuraaviin tehtäviin. Jatkokouluttautuminen ei tässä vaiheessa ole mitenkään epätavallista, joten paluu opiskelujen pariin voi olla edessä. 

Muna vai kenno?

Työelämä ei ole enää ”putki”. Sen alkamis- ja päättymisajankohtaa on vaikea määrittää, eikä se aina jatku A:sta B:n kautta C:hen. Aina välillä täytyy hakea vauhtia muualta ja tuulettuminen erilaisissa työympäristöissä antaa kokemusta. Työnteko ei rajoitu vain oman kunnan tai maan sisään: koko maailma on avoinna ahkeralle opiskelijalle tai työntekijälle. Tilanteet, joissa käytetään muuta kuin äidinkieltä, ovat enemmän kuin arkipäivää globaalissa maailmassa.

Työtä eläkkeellä?

Kierto kouluttautumisen ja työnteon välillä jatkuu läpi koko työelämän. Jopa eläkeiän ylittymisen jälkeen voi edessä olla omien tietojen ja taitojen kartuttaminen: luin kerran lehdestä 80-vuotiaana ylioppilaaksi kirjoittaneesta naisesta. Myöskään työnteko eläkeiällä ei ole mahdotonta. Kevyt työnteko pitää mielen virkeänä ja tuo päiviin mielekkyyttä.

Jaksaa jaksaa!

Jotta edellä kuvaamani ”postmoderni” hajanainen työelämä voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla, on panoksia suunnattava työssä jaksamiseen. Työssä ei tarvitse olla hauskaa, mutta ei sen tarvitse olla kärsimystäkään. Siinä on oltava mieltä. Nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kasvoi vuosina 2003-2007 40% aiemmasta. Nämä ihmiset jäivät pois työelämästä ennen kuin se pääsi edes käynnistymään. Panostukset jaksamiseen tulee aloittaa jo opiskeluajalla ja niitä tulee ylläpitää läpi työelämän. Näin työn tulos on paikasta riippumatta laadukasta.