Oulu – työttömän nuorison luvattu kaupunki
Kotikaupunkini Oulu on vuodesta 2008 alkaen johtanut kirkkaasti Suomen nuorisotyöttömyystilastoja. Pohjois-Pohjanmaan TE- keskuksen tekemän selvityksen mukaan suurimmat syyt tähän ovat nuorten tulomuutto, suuri syntyvyys ja liian vähän mahdollisuuksia tarjoavat työmarkkinat.
Oulun kaupunki sekä neljä ympäröivää kuntaa lakkaavat olemasta 31.12.2012 ja Uusi Oulu syntyy 1.1.2013. Uudessa Oulussa asukkaita on tuolloin noin 200 000. Kaupungin väestörakenne on Euroopan kaupunkien nuorinta: keski-ikä hipoo 35 vuotta. Ei siis ihme, että nuorten työttömyys tuntuu olevan rakenteellista.
Jyrki Kataisen I:n hallituksen ohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen vuoden 2013 alusta alkaen. Tuolloin työttömäksi jäävälle nuorelle pyritään tarjoamaan kolmen kuukauden kuluessa työ-, opiskelu-, työpaja- tai työharjoittelupaikkaa. Kunnianhimoinen tavoite, joka pitää sisällään monia eri haasteita. Koska yhteiskuntatakuu on laaja käsite, erittelen sitä yksityiskohtaisemmin kolmessa eri blogikirjoituksessa.
Koulutus ehkäisee syrjäytymistä
Yhteiskuntatakuu jakaantuu mielestäni kolmeen suurempaan kokonaisuuteen: koulutustakuuseen, työllistymistakuuseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Koulutuksella voidaan vaikuttaa parhaiten nuorten yhteiskuntatakuun toteutumiseen, joten ensimmäinen kirjoitukseni käsittelee sitä.
Tutkinto jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle!
Joka kymmenes peruskoulunsa päättävä nuori jää entisen Oulun läänin alueella ilman tutkintoon johtavaa toisen asteen koulutuspaikkaa. Pidän nuorisotakuun toteutumisen elimellisenä osana sitä, että yksikään peruskoulun päättävä ei jäisi ilman opiskelupaikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että peruskoulun päättäville on varattava riittävä määrä aloituspaikkoja. Monilla ammatillisilla aloilla jo tutkinnon suorittaneet kilpailevat samoista paikoista peruskoulun päättävien nuorten kanssa. Tämä vaikeuttaa 15-vuotiaan pääsyä toisen asteen koulutukseen ja siksi toisen asteen koulutuspaikkojen tulisikin olla kohdennettu ensisijaisesti peruskoulun päättäville nuorille.
Kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jää noin 2% peruskoulun päättävistä oppilaista. Nämä nuoret eivät joko hakeudu koulutukseen tai eivät halua ottaa saamaansa opiskelupaikkaa vastaan. Nuori on yhteiskunnassa äärimmäisen syrjäytymisuhan alla ilman toisen asteen tutkintoa. Sen vuoksi peruskoulussa täytyy panostaa opinto-ohjaukseen jo ylempien luokkien alusta saakka. Nuoren on yhdessä opinto-ohjaajan kanssa tehtävä henkilökohtainen urasuunnitelma, jota päivitellään aina ysiluokan yhteishakuun saakka. Nuorelle on esitettävä jatko-opintovaihtoehdot tasapuolisina aina oppisopimuskoulutuksista lukiokoulutukseen.
Oppilaitoksen vastuu ei kuitenkaan saa päättyä siihen, kun nuori on koulusta lähtenyt. Oulussa on toimittu esimerkillisesti siinä, että oppilaitokset ovat seuranneet ilman opiskelupaikkaa jääneitä nuoria puoli vuotta näiden peruskoulusta valmistumisen jälkeenkin. Vanha koulu ja tuttu opo ovat luonnollisia tahoja, joihin nuori voi olla yhteydessä jäätyään ilman opiskelupaikkaa. Työvoimatoimistot ja muut viranomaiset ovat nuorelle vieraita eivätkä välttämättä tarjoa hänen tarvitsemaansa apua.
Lukio turvaa opiskelijansa
Lukiokoulutuksen keskeyttää vuosittain vain noin 4% opiskelijoista. Näistä puolet jatkavat välittömästi ammatillisen koulutuksen puolella. Ammatillisella puolella keskeyttäneitä on ollut huomattavasti enemmän, noin 10 prosenttia. Lukion kolmeen vuoteen käyviä on noin 85% opiskelijoista ja noin 10% suorittaa tutkintonsa kolmessa ja puolessa tai neljässä vuodessa. Lukion voidaankin hyvillä mielin todeta turvaavan nuoren lukio-opiskelujensa ajaksi.
Lukion ongelmana tällä hetkellä on riittämätön jatko-opinto-ohjaus. Suomen Lukiolaisten Liiton vuonna 2008 teettämän tutkimuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista ylioppilaista ei kokenut saaneensa riittävää ohjausta jatko-opintovalintoihinsa. Tätä selittää kaksi asiaa: opinto-ohjaajien määrä ja ohjauksen laatu. Riittävä henkilökohtaiseen ohjaukseen käytettävä aika toteutuu, jos jokaista 200 lukiolaista kohden on yksi täysipäiväinen opinto-ohjaaja. Tuolloin opinto-ohjaaja kykenee lukion sisäisen ohjauksen lisäksi käsittelemään riittävästi myös jatko-opintoja.
Vaikka ohjaajia olisi riittävästi on silti kylmä tosiasia, että lukion jälkeisiä jatko-opintovaihtoehtoja on korkea-asteella Suomessa hieman yli tuhat. Yksikään opinto-ohjaaja ei siis voi oppia kaikkien alojen opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Ohjausta onkin laajennettava kattamaan koko opetushenkilökunta. Koko koulu ohjaa- periaatteen mukaisesti on jokaisen aineenopettajan voitava antaa ohjausta jatko-opintoihin omassa oppiaineessaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että matematiikan opettaja valottaa opiskelijoille matematiikan mahdollisuuksia muillakin alueilla kuin omassa työssään.
Välivuosivelvollisuus
Kuten edellä totesin, suoriutuvat lukiolaiset opinnoistaan mallikkaasti. Raskaan kolmen vuoden opiskelun jälkeen on ymmärrettävää, jos nuori haluaa huilata ja viettää välivuoden. Kuitenkin kolme neljästä nuoresta hakee jatko-opintoihin jo samana keväänä valmistuttuaan. Jälleen kerran kylmä totuus kuitenkin iskee tuoretta ylioppilasta vastapalloon: vain joka kolmas tuoreista ylioppilaista saa opiskelupaikan ensimmäisellä yrittämällä. Samoista opiskelupaikoista kilpailevat niin aikaisempien keväiden ylioppilasreservit kuin myös jo tutkintonsa korkea-asteella suorittaneet ja alaa vaihtavat.
Joka kevät korkea-asteen paikkoja vapautuu 55 000 uusille opiskelijoille. Vuosittain ylioppilaaksi kirjoittaa noin 33 000 opiskelijaa. Jotta vastavalmistuneet ylioppilaat pääsisivät sujuvasti kiinni jatko-opintoihin, tulisi korkea-asteen opiskelupaikoista varata tietty osuus ilman opiskelupaikkaa oleville nuorille. Näin turvattaisiin nuorten tasa-arvoiset mahdollisuudet muita hakijoita kohtaan.
Paikat lähtee – mitä jää?
Koulutustakuun toteutumisen uhkana on Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemät aloituspaikkojen vähennykset erityisesti Pohjois-Suomessa. Ei riitä, että aloituspaikkoja turvataan pääkaupunkiseudulle, sillä Oulu kasvaa metropolialueen jälkeen toiseksi eniten vuositasolla. Jo nyt nuoria jää peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen jälkeen ilman opiskelupaikkaa. On kohtuutonta vaatia peruskoulunsa päättäviä hakeutumaan toiselle puolelle Suomea opiskelupaikkansa perässä. Nuoret tarvitsevat opiskelupaikkansa ja Pohjois-Suomi nuorensa.
