Hyvinvoivassa yhteiskunnassa solmitaan homoliittoja

Tässä kirjoituksessa en pohdi syitä, miksi mielestäni tasa-arvoinen avioliittolaki on oikeudenmukaisuuskysymys, vaan mitä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Perustelujani ”homoliittojen” oikeudenmukaisuudelle voi katsoa muun muassa täältä: http://tayttaainetta.blogspot.com/2010/10/taistojen-tiella-homojen-oikeudet.html#comment-form

Viime viikolla Helsingin Sanomien uutinen homoliittojen laillistamisesta Marylandin osavaltiossa herätti mielenkiintoni. Yleensä jenkeistä kuulee asiaan liittyviä uutisia, joissa äärikristilliset liikkeet ovat manaamassa homoseksuaaleja helvetin alimpiin liekkeihin. Yllätyinkin, että jo kahdeksassa osavaltiossa homoseksuaalien on laillista solmia avioliitto. Tämä herätti kysymyksen: mitä homoliittojen laillistaminen kertoo näistä osavaltioista suhteessa muihin.

Hypoteesini oli, että asioiden täytyy olla paremmin niissä osavaltioissa, joissa homoliitot ovat laillisia. Kirjassa The Spirit Level(suom. Tasa-arvo ja hyvinvointi) vertaillaan Yhdysvaltain osavaltioita keskenään ja 23 rikkaimpiin kuuluvaa maata terveys-ja sosiaaliongelmien indeksillä suhteessa tuloeroihin. Tuloerojen ja homoliittojen välistä yhteyttä ei ole, mutta kaaviot helpottavat ymmärtämään sijoittumista suhteessa terveys-ja sosiaaliongelmiin. Indeksissä jokaiselle terveys-ja sosiaaliongelmalle on annettu sama painoarvo, eli esimerkiksi mielenterveydestä saaduilla pisteillä on yhtä suuri vaikutus kokonaispisteisiin kuin henkirikosten ja teini-ikäisten synnytysten määrällä. Yhdysvaltain sisällä nämä kahdeksan osavaltiota sijoittuivat selkeästi indeksin parhaimmistoon: niissä on vähemmän mielenterveysongelmia, ylipainoisuutta, teiniraskauksia, lapsikuolleisuutta, henkirikoksia ja vankeja sekä enemmän sosiaalista luottamusta, elinaikaa, sosiaalista liikkuvuutta ja parempaa koulumenestysta.

Vertailin seuraavaksi samaa ilmiötä kansainvälisesti. Samaa sukupuolta olevien avioliiton voi solmia Alankomaissa, Argentiinassa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Islannissa, Norjassa, Kanadassa, Portugalissa ja Ruotsissa. Näistä Alankomaat, Belgia, Espanja, Norja, Kanada, Portugali ja Ruotsi ovat mukana The Spirit Levelin vertailuissa. Jälleen kerran kaikki nämä maat Portugalia lukuunottamatta sijoittuivat terveys-ja sosiaaliongelmien indeksin parhaimmistoon. Hypoteesini oli oikea.

Tarkemmin katsottuna kyseisissä maissa ihmisten välinen luottamustaso ja toisten hyväksyminen sellaisinaan tuntuu olevan huomattavasti korkeammalla. Väitteeseen ”suurimpaan osaan ihmisistä voi luottaa” vastattiin positiivisimmin nimenomaan näissä yhteiskunnissa. Myös muut tasa-arvokysymykset ovat paremmin: naisten aseman indeksillä mitattuna nämä maat ja Yhdysvaltain osavaltiot ovat tasa-arvoisimpia.

Eräs mielenkiintoinen vertailukohta kansainvälisesti oli maiden panostus kehitysapuun suhteessa BKT:hen. Alankomaat, Belgia, Norja ja Ruotsi panostivat eniten. Alankomaat, Norja ja Ruotsi käyttävät kehitysapuun jopa Yhdistyneiden Kansakuntien 0,7%:n tavoitetta enemmän. Hyvinvoivat yhteiskunnat vaikuttavat siis suvaitsevammilta ja avuliaammilta myös muita kohtaan.

Suomessa on tällä hetkellä vireillä keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Suomen asema edellämainituissa mittauksissa on aina kehitysapua lukuunottamatta Ruotsin luokkaa. Näin ollen hyvinvoinnin taso Suomessa antaisi hypoteesini mukaan olettaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi jo meilläkin voimassa, kun vastaavalla tasolla olevat muut pohjoismaat hyväksyvät jo samaa sukupuolta olevien parien perheen ulkopuolisen adoption. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyvinvoivan yhteiskunnan tunnuspiirre ja senkin vuoksi asia on syytä korjata as soon as possible.

Tekijä vielä työtänsä kiittää

Viimeaikoina rankkojen lumisateiden aiheuttaman kaaoksen lisäksi maatamme on ravistellut useiden eri ministerien ohilaukaukset ja niitä seuranneet eikuoikeestitarkoitin- kommentit. Tähän kerhoon päätti tänään liittyä myös opetusministeri Jukka Gustafsson. Gustafsson toteasi haastattelussa, että opiskelijat pitäisi saada pois hanttihommista, joista ei hänen mukaansa ole tulevaisuuden kannalta hyötyä.

Ministerin tapaan myös minä näkisin opiskelijat mieluummin oman alansa töissä(tosin ministeri varmaankin vasta valmistumisen jälkeen), mutta valitettavasti se ei suurimmalla osalla aloista ole edes mahdollista. Monella alalla töitä ei riitä edes valmistuneille, joten työkokemusta on kartutettava jostain muualta. Tällöin kuvaan astuvat ”hanttihommat”, joiden hyödyllisyydestä olen täysin eri mieltä ministerin kanssa.

Kaikki työ on arvokasta riippumatta siitä, aikooko työskennellä alalla valmistumisen jälkeen. Huolimatta siitä, että ”työssä pärjää vähemmälläkin koulutuksella”, saa opiskelija arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Erilaisten töiden tekeminen, esimerkiksi siivoojana tai lastenhoitajana, antaa korkeakouluopiskelijallekin perspektiiviä siitä mistä kaikesta työstä yhteiskunta rakentuu. Tätä myös työelämä odottaa: opiskelija, jolla ei ole työkokemusta, on valmistuessaan toissijaisessa asemassa työkokemusta hankkineeseen opiskelijatoveriinsa verrattuna riippumatta työkokemuksen laadusta. Työnantajan näkökulmasta työnhakua viime vuonna tarkastelleena: en välttämättä palkkaisi ketään, joka ei ole tehnyt muuta kuin akateemista tutkintoa vaativaa työtä.

Työkokemuksen lisäksi hanttihommissa ollaan ihan vain toimeentulonkin vuoksi. Sammakon päästämisen jälkeen pääsikin ministeri itse asiaan. Gustafssonin esiinnostama opintotukijärjestelmä ei kannusta sen paremmin valmistumiseen kuin työntekoonkaan: opintotuen taso on täysin riittämätön sellaisenaan ja työskenneltyään riittävän ahkerasti saa maksaa tukiaan takaisin. Opiskelijaliikkeen indeksipanostuksen jälkeen voidaan tasokorotuksia joutua odottamaan pitkään. Koska opiskelijoita ei voida ainoana ihmisryhmänä lainaakaan pakottaa ottamaan, tulisi opiskelijoiden työntekoa helpottaa, eikä vaikeuttaa, niille, jotka sitä haluavat tehdä. Opintotuen tulorajojen pohtiminen olisi paikallaan.