Hyvinvoivassa yhteiskunnassa solmitaan homoliittoja

Tässä kirjoituksessa en pohdi syitä, miksi mielestäni tasa-arvoinen avioliittolaki on oikeudenmukaisuuskysymys, vaan mitä tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Perustelujani ”homoliittojen” oikeudenmukaisuudelle voi katsoa muun muassa täältä: http://tayttaainetta.blogspot.com/2010/10/taistojen-tiella-homojen-oikeudet.html#comment-form

Viime viikolla Helsingin Sanomien uutinen homoliittojen laillistamisesta Marylandin osavaltiossa herätti mielenkiintoni. Yleensä jenkeistä kuulee asiaan liittyviä uutisia, joissa äärikristilliset liikkeet ovat manaamassa homoseksuaaleja helvetin alimpiin liekkeihin. Yllätyinkin, että jo kahdeksassa osavaltiossa homoseksuaalien on laillista solmia avioliitto. Tämä herätti kysymyksen: mitä homoliittojen laillistaminen kertoo näistä osavaltioista suhteessa muihin.

Hypoteesini oli, että asioiden täytyy olla paremmin niissä osavaltioissa, joissa homoliitot ovat laillisia. Kirjassa The Spirit Level(suom. Tasa-arvo ja hyvinvointi) vertaillaan Yhdysvaltain osavaltioita keskenään ja 23 rikkaimpiin kuuluvaa maata terveys-ja sosiaaliongelmien indeksillä suhteessa tuloeroihin. Tuloerojen ja homoliittojen välistä yhteyttä ei ole, mutta kaaviot helpottavat ymmärtämään sijoittumista suhteessa terveys-ja sosiaaliongelmiin. Indeksissä jokaiselle terveys-ja sosiaaliongelmalle on annettu sama painoarvo, eli esimerkiksi mielenterveydestä saaduilla pisteillä on yhtä suuri vaikutus kokonaispisteisiin kuin henkirikosten ja teini-ikäisten synnytysten määrällä. Yhdysvaltain sisällä nämä kahdeksan osavaltiota sijoittuivat selkeästi indeksin parhaimmistoon: niissä on vähemmän mielenterveysongelmia, ylipainoisuutta, teiniraskauksia, lapsikuolleisuutta, henkirikoksia ja vankeja sekä enemmän sosiaalista luottamusta, elinaikaa, sosiaalista liikkuvuutta ja parempaa koulumenestysta.

Vertailin seuraavaksi samaa ilmiötä kansainvälisesti. Samaa sukupuolta olevien avioliiton voi solmia Alankomaissa, Argentiinassa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Islannissa, Norjassa, Kanadassa, Portugalissa ja Ruotsissa. Näistä Alankomaat, Belgia, Espanja, Norja, Kanada, Portugali ja Ruotsi ovat mukana The Spirit Levelin vertailuissa. Jälleen kerran kaikki nämä maat Portugalia lukuunottamatta sijoittuivat terveys-ja sosiaaliongelmien indeksin parhaimmistoon. Hypoteesini oli oikea.

Tarkemmin katsottuna kyseisissä maissa ihmisten välinen luottamustaso ja toisten hyväksyminen sellaisinaan tuntuu olevan huomattavasti korkeammalla. Väitteeseen ”suurimpaan osaan ihmisistä voi luottaa” vastattiin positiivisimmin nimenomaan näissä yhteiskunnissa. Myös muut tasa-arvokysymykset ovat paremmin: naisten aseman indeksillä mitattuna nämä maat ja Yhdysvaltain osavaltiot ovat tasa-arvoisimpia.

Eräs mielenkiintoinen vertailukohta kansainvälisesti oli maiden panostus kehitysapuun suhteessa BKT:hen. Alankomaat, Belgia, Norja ja Ruotsi panostivat eniten. Alankomaat, Norja ja Ruotsi käyttävät kehitysapuun jopa Yhdistyneiden Kansakuntien 0,7%:n tavoitetta enemmän. Hyvinvoivat yhteiskunnat vaikuttavat siis suvaitsevammilta ja avuliaammilta myös muita kohtaan.

Suomessa on tällä hetkellä vireillä keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Suomen asema edellämainituissa mittauksissa on aina kehitysapua lukuunottamatta Ruotsin luokkaa. Näin ollen hyvinvoinnin taso Suomessa antaisi hypoteesini mukaan olettaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi jo meilläkin voimassa, kun vastaavalla tasolla olevat muut pohjoismaat hyväksyvät jo samaa sukupuolta olevien parien perheen ulkopuolisen adoption. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyvinvoivan yhteiskunnan tunnuspiirre ja senkin vuoksi asia on syytä korjata as soon as possible.

Tekijä vielä työtänsä kiittää

Viimeaikoina rankkojen lumisateiden aiheuttaman kaaoksen lisäksi maatamme on ravistellut useiden eri ministerien ohilaukaukset ja niitä seuranneet eikuoikeestitarkoitin- kommentit. Tähän kerhoon päätti tänään liittyä myös opetusministeri Jukka Gustafsson. Gustafsson toteasi haastattelussa, että opiskelijat pitäisi saada pois hanttihommista, joista ei hänen mukaansa ole tulevaisuuden kannalta hyötyä.

Ministerin tapaan myös minä näkisin opiskelijat mieluummin oman alansa töissä(tosin ministeri varmaankin vasta valmistumisen jälkeen), mutta valitettavasti se ei suurimmalla osalla aloista ole edes mahdollista. Monella alalla töitä ei riitä edes valmistuneille, joten työkokemusta on kartutettava jostain muualta. Tällöin kuvaan astuvat ”hanttihommat”, joiden hyödyllisyydestä olen täysin eri mieltä ministerin kanssa.

Kaikki työ on arvokasta riippumatta siitä, aikooko työskennellä alalla valmistumisen jälkeen. Huolimatta siitä, että ”työssä pärjää vähemmälläkin koulutuksella”, saa opiskelija arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Erilaisten töiden tekeminen, esimerkiksi siivoojana tai lastenhoitajana, antaa korkeakouluopiskelijallekin perspektiiviä siitä mistä kaikesta työstä yhteiskunta rakentuu. Tätä myös työelämä odottaa: opiskelija, jolla ei ole työkokemusta, on valmistuessaan toissijaisessa asemassa työkokemusta hankkineeseen opiskelijatoveriinsa verrattuna riippumatta työkokemuksen laadusta. Työnantajan näkökulmasta työnhakua viime vuonna tarkastelleena: en välttämättä palkkaisi ketään, joka ei ole tehnyt muuta kuin akateemista tutkintoa vaativaa työtä.

Työkokemuksen lisäksi hanttihommissa ollaan ihan vain toimeentulonkin vuoksi. Sammakon päästämisen jälkeen pääsikin ministeri itse asiaan. Gustafssonin esiinnostama opintotukijärjestelmä ei kannusta sen paremmin valmistumiseen kuin työntekoonkaan: opintotuen taso on täysin riittämätön sellaisenaan ja työskenneltyään riittävän ahkerasti saa maksaa tukiaan takaisin. Opiskelijaliikkeen indeksipanostuksen jälkeen voidaan tasokorotuksia joutua odottamaan pitkään. Koska opiskelijoita ei voida ainoana ihmisryhmänä lainaakaan pakottaa ottamaan, tulisi opiskelijoiden työntekoa helpottaa, eikä vaikeuttaa, niille, jotka sitä haluavat tehdä. Opintotuen tulorajojen pohtiminen olisi paikallaan.

Kuuntelen punkkia ja äänestän Niinistöä!

Tänään sosiaalisessa mediassa kokoomuslaisen nuoren naisen Facebook status-päivitys(”tykkää homoista, syö kasvisruokaa, ostaa luomua, arvostaa kulttuuria, käy joogassa, kuuntelee Ultra Brata, välittää luonnosta ja äänesti Niinistöä.”) on muodostunut jo eräänlaiseksi ilmiöksi. Kymmenet, ellei jopa sadat, käyttäjät ovat muunnelleet viestiä siitä, miten joogaa tai ammuntaa harrastavat, kasvis- tai gourmet-ruokia nautiskelevat yksityisesti julkista liikennettä käyttävät henkilöt aikovat äänestää tai ovat jo äänestäneet Niinistöä Suomen presidentiksi.

Nerokkainta sitten Pahvi-Saulin, etten sanoisi. Toisen kierroksen alettua meikäläinen on saanut pahoittaa mielensä joka kerta, kun avaan tietokoneen. Jomman kumman ehdokkaan kannattajat tai vastustajat ovat ”muutenvaan” heittäneet ilmaan jonkun perättömän väitteen, muokatun kuvan, alatyylistä huumoria sisältävän blogikirjoituksen tai omaa ehdokasta suosivan cv-vertailun. Loanheittoa ei saatu 8 ehdokkaan voimin aikaan, joten olihan se aikakin jo 1vs1-kamppailuun saada. Tässä statuksessa on kuitenkin kyse kuitenkin jostain ihan muusta.

Rehellisyydessään statuksessa jokainen nostaa ne puolet itsestään esiin, joita pitää itselleen tärkeinä ja yhdistää ne Niinistön äänestämiseen. Kyseessä ei siis ole millään lailla hyökkäys vastaehdokasta tai hänen kannattajiaan kohtaan. Jutun nerokkuus piilee siinä, että meitä on moneksi: kaikki eivät ole Kari Suomalaisen piirtämiä kokoomuslaisen sotilaspapin stereotypiakuvia. Onko sellaista olemassakaan? Ainakaan presidentin valintaan riittävän äänimäärän verran sellaisia ei ole. Juuri siksi liikkeelle on laskettu nerokasta, reilua ja ennen kaikkea spontaania ja uutta kampanjointia.

Tähän saakka Niinistön taakse on lähtenyt ihmisiä Pete Parkkosesta Hjallis Harkimoon, Kaija Koosta Laura Lepistöön, Timo Soiniin ja niin edelleen. Niinistöä kannattavat monet sellaiset julkisuuden henkilöt, joiden kanssa minulla ei tunnu olevan mitään yhteistä. Presidenttiehdokas on kuitenkin sama. Eikö presidentin tehtävä ole myös nimenomaan yhdistää?

PS. kuuntelen punkkia, ajan avo-Saabia, tykkään syödä hyvissä ravintoloissa, rakastan luonnossa olemista, en ole töissä enkä opiskele ja äänestän Niinistöä

Nuorten yhteiskuntatakuu - NYT!

Oulu – työttömän nuorison luvattu kaupunki

Kotikaupunkini Oulu on vuodesta 2008 alkaen johtanut kirkkaasti Suomen nuorisotyöttömyystilastoja. Pohjois-Pohjanmaan TE- keskuksen tekemän selvityksen mukaan suurimmat syyt tähän ovat  nuorten tulomuutto, suuri syntyvyys ja liian vähän mahdollisuuksia tarjoavat työmarkkinat.

Oulun kaupunki sekä neljä ympäröivää kuntaa lakkaavat olemasta 31.12.2012 ja Uusi Oulu syntyy 1.1.2013. Uudessa Oulussa asukkaita on tuolloin noin 200 000. Kaupungin väestörakenne on Euroopan kaupunkien nuorinta: keski-ikä hipoo 35 vuotta. Ei siis ihme, että nuorten työttömyys tuntuu olevan rakenteellista.

Jyrki Kataisen I:n hallituksen ohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen vuoden 2013 alusta alkaen. Tuolloin työttömäksi jäävälle nuorelle pyritään tarjoamaan kolmen kuukauden kuluessa työ-, opiskelu-, työpaja- tai työharjoittelupaikkaa. Kunnianhimoinen tavoite, joka pitää sisällään monia eri haasteita. Koska yhteiskuntatakuu on laaja käsite, erittelen sitä yksityiskohtaisemmin kolmessa eri blogikirjoituksessa.

Koulutus ehkäisee syrjäytymistä

Yhteiskuntatakuu jakaantuu mielestäni kolmeen suurempaan kokonaisuuteen: koulutustakuuseen, työllistymistakuuseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Koulutuksella voidaan vaikuttaa parhaiten nuorten yhteiskuntatakuun toteutumiseen, joten ensimmäinen kirjoitukseni käsittelee sitä.

Tutkinto jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle!

Joka kymmenes peruskoulunsa päättävä nuori jää entisen Oulun läänin alueella ilman tutkintoon johtavaa toisen asteen koulutuspaikkaa. Pidän nuorisotakuun toteutumisen elimellisenä osana sitä, että yksikään peruskoulun päättävä ei jäisi ilman opiskelupaikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että peruskoulun päättäville on varattava riittävä määrä aloituspaikkoja. Monilla ammatillisilla aloilla jo tutkinnon suorittaneet kilpailevat samoista paikoista peruskoulun päättävien nuorten kanssa. Tämä vaikeuttaa 15-vuotiaan pääsyä toisen asteen koulutukseen ja siksi toisen asteen koulutuspaikkojen tulisikin olla kohdennettu ensisijaisesti peruskoulun päättäville nuorille.

Kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jää noin 2% peruskoulun päättävistä oppilaista. Nämä nuoret eivät joko hakeudu koulutukseen tai eivät halua ottaa saamaansa opiskelupaikkaa vastaan. Nuori on yhteiskunnassa äärimmäisen syrjäytymisuhan alla ilman toisen asteen tutkintoa. Sen vuoksi peruskoulussa täytyy panostaa opinto-ohjaukseen jo ylempien luokkien alusta saakka. Nuoren on yhdessä opinto-ohjaajan kanssa tehtävä henkilökohtainen urasuunnitelma, jota päivitellään aina ysiluokan yhteishakuun saakka. Nuorelle on esitettävä jatko-opintovaihtoehdot tasapuolisina aina oppisopimuskoulutuksista lukiokoulutukseen.

Oppilaitoksen vastuu ei kuitenkaan saa päättyä siihen, kun nuori on koulusta lähtenyt. Oulussa on toimittu esimerkillisesti siinä, että oppilaitokset ovat seuranneet ilman opiskelupaikkaa jääneitä nuoria puoli vuotta näiden peruskoulusta valmistumisen jälkeenkin. Vanha koulu ja tuttu opo ovat luonnollisia tahoja, joihin nuori voi olla yhteydessä jäätyään ilman opiskelupaikkaa. Työvoimatoimistot ja muut viranomaiset ovat nuorelle vieraita eivätkä välttämättä tarjoa hänen tarvitsemaansa apua.

Lukio turvaa opiskelijansa

Lukiokoulutuksen keskeyttää vuosittain vain noin 4% opiskelijoista. Näistä puolet jatkavat välittömästi ammatillisen koulutuksen puolella. Ammatillisella puolella keskeyttäneitä on ollut huomattavasti enemmän, noin 10 prosenttia. Lukion kolmeen vuoteen käyviä on noin 85% opiskelijoista ja noin 10% suorittaa tutkintonsa kolmessa ja puolessa tai neljässä vuodessa. Lukion voidaankin hyvillä mielin todeta turvaavan nuoren lukio-opiskelujensa ajaksi.

Lukion ongelmana tällä hetkellä on riittämätön jatko-opinto-ohjaus. Suomen Lukiolaisten Liiton vuonna 2008 teettämän tutkimuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista ylioppilaista ei kokenut saaneensa riittävää ohjausta jatko-opintovalintoihinsa. Tätä selittää kaksi asiaa: opinto-ohjaajien määrä ja ohjauksen laatu. Riittävä henkilökohtaiseen ohjaukseen käytettävä aika toteutuu, jos jokaista 200 lukiolaista kohden on yksi täysipäiväinen opinto-ohjaaja. Tuolloin opinto-ohjaaja kykenee lukion sisäisen ohjauksen lisäksi käsittelemään riittävästi myös jatko-opintoja.

Vaikka ohjaajia olisi riittävästi on silti kylmä tosiasia, että lukion jälkeisiä jatko-opintovaihtoehtoja on korkea-asteella Suomessa hieman yli tuhat. Yksikään opinto-ohjaaja ei siis voi oppia kaikkien alojen opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Ohjausta onkin laajennettava kattamaan koko opetushenkilökunta. Koko koulu ohjaa- periaatteen mukaisesti on jokaisen aineenopettajan voitava antaa ohjausta jatko-opintoihin omassa oppiaineessaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että matematiikan opettaja valottaa opiskelijoille matematiikan mahdollisuuksia muillakin alueilla kuin omassa työssään.

Välivuosivelvollisuus

Kuten edellä totesin, suoriutuvat lukiolaiset opinnoistaan mallikkaasti. Raskaan kolmen vuoden opiskelun jälkeen on ymmärrettävää, jos nuori haluaa huilata ja viettää välivuoden. Kuitenkin kolme neljästä nuoresta hakee jatko-opintoihin jo samana keväänä valmistuttuaan. Jälleen kerran kylmä totuus kuitenkin iskee tuoretta ylioppilasta vastapalloon: vain joka kolmas tuoreista ylioppilaista saa opiskelupaikan ensimmäisellä yrittämällä. Samoista opiskelupaikoista kilpailevat niin aikaisempien keväiden ylioppilasreservit kuin myös jo tutkintonsa korkea-asteella suorittaneet ja alaa vaihtavat.

Joka kevät korkea-asteen paikkoja vapautuu 55 000 uusille opiskelijoille. Vuosittain ylioppilaaksi kirjoittaa noin 33 000 opiskelijaa. Jotta vastavalmistuneet ylioppilaat pääsisivät sujuvasti kiinni jatko-opintoihin, tulisi korkea-asteen opiskelupaikoista varata tietty osuus ilman opiskelupaikkaa oleville nuorille. Näin turvattaisiin nuorten tasa-arvoiset mahdollisuudet muita hakijoita kohtaan.

Paikat lähtee – mitä jää?                                                    

Koulutustakuun toteutumisen uhkana on Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemät aloituspaikkojen vähennykset erityisesti Pohjois-Suomessa. Ei riitä, että aloituspaikkoja turvataan pääkaupunkiseudulle, sillä Oulu kasvaa metropolialueen jälkeen toiseksi eniten vuositasolla. Jo nyt nuoria jää peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen jälkeen ilman opiskelupaikkaa. On kohtuutonta vaatia peruskoulunsa päättäviä hakeutumaan toiselle puolelle Suomea opiskelupaikkansa perässä. Nuoret tarvitsevat opiskelupaikkansa ja Pohjois-Suomi nuorensa.

Lukiolaisen opintotuki on huono läppä

Hallitusohjelmaan on kirjattu opintotuen sitominen indeksiin vuodesta 2014 alkaen. Tuon vuoden jälkeen ei enää inflaation peikko pääse järsimään opiskelijoiden ostovoimaa. Vuoteen 2014 mennessä inflaatio ehtii kuitenkin vaikuttaa ostovoiman pienenemiseen reilusti. Mutta saatiinpa ainakin opiskelijaliike hiljaiseksi.

Epäselvyyksiä?

Lukiolaisten opintotukeen ei luvattu korotuksia, vaan sen epäkohtia luvataan selvittää. ”Selvittää”?

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä, että löytää suurimmat ongelmat lukiolaisen opintotuessa: Lukiolaisen opintotuki on korkeimmillaan, kun opiskelija on: a) yli 18-vuotias b) asuu yksin ja c)hänen vanhempansa eivät satu tienaamaan liikaa. Mikäli jokin yllämainituista kohdista ei täyty, lähtee opintotuen määrä laskuun. Korkeimmillaankin opintotuki on 248 euroa kuukaudessa(vastaava korkea-asteen opiskelijalla on 298 euroa). Näin helppoa tämä oli selvittää.

Koska parannuksia opintotukeen lukio-opinnoissa ei näy hetkeen tulevan, esittelen teille rakkaat lukiolaiset muutamia varmoiksi todettuja varainhankintakeinoja. Seuraavassa lyhyt esittely.

Öissä töissä

Tee työtä, jolla on tarkoitus. Telemarkkinointifirmat ja pikaruokaketjut ottavat myös lukiolaisia töihin. Työskentely opiskelujen ohessa testaa sisukkuutta, eikä sovellu mukavuudenhaluisimmille. ”Kyllä sillon minun nuoruudessani tehtiin koulun lisäksi työt ja elätettiin viisitoistahenkinen perhe kaiken muun lisäksi.” (Tilastokeskuksen mukaan noin 33% täysi-ikäisistä lukiolaisista tekee töitä opiskelujensa ohella)

Vippaa itsesi huipulle

Kyllästyttääkö perinteinen viikkoraha? Eikö työskentely kahdeksantuntisen koulupäivän jälkeen hesen kassalla lämmitäkään mieltä riittävästi? Ei huolta, sillä credit24/7 tarjoaa apua lukiolaisen arkipäivän tarpeisiin! Pikavipillä hoituu kätevästi niin lukiokirjojen osto kuin välituntikarkkien hankinta. Tekstari iskän piikkiin ja tilillä on kohta 50-2500 euroa käypää rahaa! Ei huolta huomisesta, lainallahan ne jenkeissäkin elää! (Suomen Asiakastiedon mukaan pikavippien yleistyttyä nuorten maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet kahden viime vuoden aikana 80%)

Liitto opinto-onneen

Mikäli haluat vähän vaivaa, paljon mukavuuksia ja pikalainojen riskit eivät ole lähellä sydäntä, on vaihtoehtona asettuminen aloilleen jo lukioaikana. Penkkareiden ja wanhojen käydessä tylsiksi, on Abihäiden viettäminen opintotuen kasvattamiseksi kaunis ja helppo tapa parantaa toimeentuloaan! Miehen tai naisen kanssa, ei sillä niin väliksi, sillä onhan toimeentulo tärkeintä! (Vanhempien tulojen vaikutusta täysi-ikäisen lukiolaisen opintotukeen ei huomioida, jos lukiolainen on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa)

Ylläolevat esimerkit kertovat osaltaan lukiolaisen opintotuen tuottamista ongelmista. Määrä ja määräytymisperusteet on jätetty korjaamatta jopa silloin, kun korkea-asteen opiskelijoiden opintotukeen on tehty parannuksia. 19-vuotias lukiolainen on tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa korkea-asteella opiskelevaan ikätoveriinsa nähden.

Parempi välivuosi lukion jälkeen kuin kymmenen kortistossa myöhemmin

Taloussanomien jutussa 26.5.2011 välivuodet demonisoidaan ja nuorista tehdään hieman yllättäen työurakeskustelun syntipukkeja. On totta, että lukion jälkeen jatko-opintoihin siirrytään keskimäärin 21,6 vuotiaana, mutta syy tähän eivät ole nuoret.

Välivuosi – vuosi muiden joukossa

Välivuosi on terminä äärimmäisen huono. Aamu-tv:n haastattelussa totesin välivuoden kuulostavan siltä, että nuori on tekemättä mitään. Taloussanomia lainatakseni ”lorvailee”. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä useimmat keksivät välivuodelleen mielekästä tekemistä. Välivuosiakin on erilaisia: vapaaehtoisia ja pakollisia.

Pakolla ulos ”koulutusputkesta”

Suurin osa välivuosista on pakollisia. Kolme neljästä ylioppilaasta hakee seuraavana syksynä alkavaan koulutukseen, mutta vain joka kolmas pääsee sisään. Ne kaksi muuta jäävät viettämään välivuotta. Pakosta. Kilpailu muita hakijoita kohtaan on kovaa ja ensi vuonna uudestaan. Aktiivinen hakija harvemmin jää lepäämään riippumattoon. Edessä on työntekoa, miehillä intti tai opiskelua kansanopistoissa tai avoimessa yliopistossa. Kaikki tämä on valmistautumista revanssiin.

Välivuosi on myös vaihtoehto

Osa ylioppilaista päätyy viettämään välivuotta omasta vapaasta tahdostaan. Syynä tähän voi olla halu pitää breikkiä tai tulevaisuuden suunnitelmien epäselvyys. On hyvä ottaa aikalisä ja tutustua itseensä paremmin. Jälleen kerran suurin osa etsii jotain mielekästä tekemistä vuoden ajaksi, vaikka sitten lomailemalla Intiassa.

Out of the box-thinking

Välivuoden aikana karttunut työkokemus maksaa itsensä moneen kertaan takaisin myöhemmin: valmistunut opiskelija ilman työkokemusta ei pärjää työnantajan silmissä hyvää työkokemusta kartuttanutta vastaan. Koulutusputken ulkopuolella vietetty vuosi voi avartaa nuoren näkökulmaa ja tuoda aivan uudenlaisia hakuvaihtoehtoja. Kolmessa vuodessa suoritetun lukion jälkeen on aikaa ottaa taukoakin. Parempi, että saa rauhassa miettiä valintojaan, jotta ei huomaa päätyneensä väärään ammattiin ja lopulta kortistoon.

Abi - Mihin lukion jälkeen?

Lukio on ensisijainen väylä korkea-asteelle hakeuduttaessa. On mahdollista, että tiesit jo lukioon tullessasi, mitä sinusta tulee "isona". Todennäköisempää kuitenkin on, ettei sinulla ollut silloin suurta kuvaa tulevasta, ei välttämättä vieläkään.

Teekkarista humanistiksi

Lukioon tullessani minulle oli selvää, että hakeudun opiskelemaan teknillistä alaa. Tein kurssivalintanikin sen mukaan: fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matematiikkaa. Eväät tulevaksi teekkariksi olivat pöydällä. Valitettavasti ruokailijalle iski ähky puolivälissä.

Lukioaikana kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja järjestötoimintaan muutti suunnitelmani täysin. Fysiikka jäi kesken kuudennen kurssin kohdalla, kemia tyssäsi alkuunsa ja tilalle tuli historiaa sekä yhteiskuntaoppia. Harrastus muutti opiskelujeni suuntaa, mahdollisesti myös koko tulevaisuuttani.

Ei mitään hajua?

Harrastuksista voi ponnistaa oman tulevaisuuden opiskelupaikka ja sitä kautta ammatti. Useita tunteja viikossa vapaaehtoisesti vietetty aika kertoo kiinnostuksesta asiaa kohtaan. Jos siis opiskelujesi suunta on täysin hukassa, kannattaa paikkaa alkaa etsiä omasta elämästä. Vanhempiesi opiskeluhistoria ja työkokemus kannattaa myös tsekata, yllättävän usein oma ala löytyy sieltä. Tai vaihtoehtoisesti se helpottaa valintaasi ajatuksella ”tuota en ainakaan tule opiskelemaan!”

Suunta selvä – unelma edessä!

Ennemmin tai myöhemmin törmäät alaan, joka sinua kiinnostaa. Tiedonjano syntyy luonnostaan ja äkkiä olet katsastanut kaikki opiskelumahdollisuudet ja –paikat. Pilvilinnoissa on hyvä pyöriä rauhassa, onhan edessä elämäsi tärkeimpiä päätöksiä! Unelmoi, hae tietoa ja kerro suunnitelmistasi muille. Joku saattaa tuntea alaa opiskelevan, jolta voit saada korvaamatonta apua hakemiseen!

Pilvilinna, joka romahti

Suuri osa pettyy ekaan kertaan. Vain joka kolmas abi pääsee heti seuraavana syksynä jatkamaan opintojaan ja keskimäärin opinnot aloitetaan korkea-asteella 21,6 vuotiaana. Face the facts. Pettymys kestää hetken, mutta mahdollisuuksia on vielä monia.

Välivuosi - Vuosi muiden joukossa

Välivuosi ei tarkoita sitä, etteikö silloin voisi tehdä jotain! Avoin yliopisto tarjoaa erilaisia opintokokonaisuuksia, joiden avulla voit hankkia vauhtia seuraavaan kertaan. Voit hakea syksyn täydennyshaussa unelma-alaa vastaavaan koulutukseen ja hankkia sitä kautta ponnahduslautaa uuteen hakukertaan. Työntekokin on mahdollista ja antaa elämänkokemusta, josta on korvaamatonta hyötyä myöhemmin. Rantaloma Balilla ei myöskään ole huono idea.

Tärkeintä on se, että..

...hakeudut paikkaan, joka kiinnostaa sinua itseäsi. Parhaimmillaan teet koko loppuelämäsi työntekoa koskevia valintoja, joten ei ole väärin, jos otat rauhassa aikaa ajattelullesi. Erehtyä saa ja myöhemminkin voi alaa vaihtaa. Sinun tehtäväsi ei ole saada vinoutuneita työmarkkinoita kuntoon tai ajatella muiden eläkkeiden maksua. Sinun tehtäväsi on opiskella. Ja ehkä hiukan nauttia elämästäsi siinä sivussa!